Helsyn parhaat urheilijat palkittiin Syyskokouksessa torstaina 27.10.2011.
Parhaaksi naisurheilijaksi valittiin Helsingin Kisa-Veikkojen Anniina Laitinen, joka
voitti kesän aikana kuusi Suomen mestaruutta. Tuplamestaruus tuli Kalevan Kisoista 400m sileältä ja 400m aidoista sekä SM-viesteistä 4x400m sekä 4x800m molemmista kultaa. N22-vuotiaiden sarjassa hän oli kuten Kalevan Kisoissa ylivoimainen tuplamestari 400 m sileällä sekä aidoissa. Hän myös antoi mestariluokan näytöt molemmilla 400m matkoilla. Anniina Laitinen valittiin parhaaksi myös omassa ikäluokassaan 22-vuotiaissa. Hänen valmentajaisänsä Tapio Laitinen palkittiin parhaana valmentajana.
Paras miesurheilija oli odotetusti Hannu Hämäläinen Viipurin Urheilijoista. Hän juoksi
Pariisin EM -hallikisoissa hienosti välieriin ja vei myös miesten satasen Suomen mestaruuden ajalla 10.48. Alkukaudesta juostu huikea tuulitulos 10.26 (2,4) antoi odottaa todella vahvaa kautta. Vastoinkäymiset kesällä rokottivat jonkin verran huippukuntoa, mutta hän pystyi silti hyviin suoritukseen kauden aikana. Hannun valmentaja Heikki Hämäläinen palkittiin myös.
Vuoden urheilijaksi M22-vuotiaissa valittiin pituushyppääjä Roni Ollikainen (HKV).
Hänen alkukautensa oli täynnä haasteita, mutta silti hän hyppäsi Kalevan Kisoissa Turussa loistavasti tehden M22-vuotiaiden Suomen ennätyksen 8.04 ja sijoittui toiseksi antaen erinomaisen vastuksen Tommi Evilälle. Ollikainen on M22-vuotiaiden pituuden Suomen mestari. Suurmestaruusluokan tulos jäi Ollikaiselta vain 1 cm päähän ja maailman kärki on hänellä aivan kädenulottuvilla. Ollikaista valmentavat Harri Laiho ja Arto Bryggare.
Ossi Hakulinen Espoon Tapioista valittiin parhaaksi urheilijaksi M19-vuotiaat sarjassa. Hän voitti kesällä Suomen mestaruuden 2000m esteissä M19-vuotiaiden sarjassa. Hakulinen on monipuolinen, lahjakas juoksija, ja häntä valmentaa Anneli Nummela.
N19-vuotiaiden sarjassa vuoden urheilijaksi valittiin Helsingin Kisa-Veikkojen Tiina Säily. Säily on lahjakas ottelija, mutta tänä kesänä hän voitti N19 Suomen-mestaruuden myös 100m aidoissa ja hän myös edusti Suomea maaottelussa Tanskassa. Säilyn valmentajana toimii Markku Leppänen.
M17-sarjassa vuoden parhaaksi valittiin Ville Lampinen (KU-58). Lampinen on tulevaisuuden juoksijalupauksia ja hän voitti ikäkautensa tupla Suomen mestaruuden tänä kesänä Jyväskylässä harvinaisella yhdistelmällä kuin 300m ja 800m, eli nopeutta löytyy myös pitemmille matkoille. Lampista valmentaa Pekka Nurmi.
Vuoden urheilijaksi N17-vuotiaat sarjassa valittiin Oona Hujanen (HKV). Hän on lahjakas juoksija ja juoksi Turussa Kalevan Kisoissa hienosti Suomen mestaruuspronssia. Omissa N17-vuotiaiden SM-kisoissa Hujanen sai pronssia 300m sileällä. Hujasta valmentavat Pekka Mäkelä, Tom Sjöberg ja Kaj Lähteenmäki.
M16-vuotiaissa vuoden urheilija on Espoon Tapioiden Max Nikkanen, joka on lahjakas aitajuoksija ja voitti ikäluokkansa Suomen mestaruuden 110m aidoissa kesällä Jyväskylässä. Nikkasen valmentajina toimivat Jessica Lindfors ja Eeva Kantomäki.
N16-vuotiaiden sarjassa vuoden urheilija on Espoon Tapioiden Erika Parviainen. Parviaisen otteista löytyy jo todellista huippu-urheiluainesta nuoresta iästä huolimatta. Hän voitti kesällä ylivoimaisesti 17-vuotiaiden nuorten naisten mestaruuden
ratakävelyn pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Norjassa hienolla uudella 5000 metrin ratakävelyn ennätyksellään 24.15,78. Parviaisella on myös 5000m kävelyn N16-vuotiaiden sekä N17-vuotiaiden 10km kävelyn Suomen mestaruus menneeltä kesältä. Parviaisen valmentaja on isä Kari Parviainen ja nuoren urheilijan taustajoukoista löytyy myös kävelyn huippunimiä kuten Reima Salonen ja Valentin Kononen.
Vuoden urheilijaksi sarjassa P15-vuotiaat valittiin Daniel Ivanoff Espoon Tapioista. Hän voitti kesällä Varkaudessa ikäluokkansa Suomen mestaruuden moukarissa ja otti hopeaa kiekossa. Ivanoff on kilpaillut monipuolisesti kaikissa heittolajeissa. Ivanoffia valmentaa Kalevi Kiintonen.
T15-vuotiaat sarjassa parhaaksi valittiin Helena Sivula Espoon Tapioista. Helena voitti ikäryhmänsä Suomen mestaruudet niin moukarissa kuin kiekossa.Yleisurheilun lisäksi Sivula pelaa myös koripalloa. Hänen valmentajinaan toimivat Jussi Viitala ja Kalevi Kiintonen.
Vuoden urheilijaksi P14-vuotiaiden sarjassa valittiin Helsingin Kisa-Veikkoja edustava Joni Heikkilä. Heikkilän kesä oli menestyksekäs ja hän haki Varkaudesta ikäryhmänsä tuplasuomenmestaruudet niin pituushypystä kuin sadalla metrillä. Pojan motto on “Mitä pidemmälle, sen parempi!” ja harrastuksiin yleisurheilun lisäksi kuuluu myös skeittaus. Heikkilän valmentaja on Timo Valle.
T14-vuotiaiden sarjassa parhaaksi urheilijaksi valittiin Nea Pronin. Hän on nuori
superlahjakkuus, joka niin halleissa kuin myös tänä kesänä rikkoi useita ikäkauden Suomen ennätyksiä mm. 600m aina N17-sarjaan asti. Suomen ennätykset tulivat myös 400m, 400 m aj, 200maj sekä viisiottelusta. Omassa ikäluokassaan T14-vuotiaissa Pronin otti kolme Suomen mestaruutta 300m, 200 m aj sekä viisiottelussa. Hän oli myös ensikertalaisena Kalevan Kisoissa sijoittuen Turussa hienosti viidenneksi. Proninia valmentavat Johanna Vennervirta ja Jari Syrjänen.
Vuoden urheilijaksi vammaisurheilussa valittiin Toni Piispanen Espoon Tapioista.
Keväällä Piispanen voitti selkäydinvammaisten T51-luokassa Uuden-Seelannin Christchurcissa MM-hopeaa 100m kelauksessa sekä MM-pronssia 200m kelauksessa. Myöhemmin kesällä Piispanen teki maailmanennätystä 100m kelauksessa Lontoossa. Hän paransi aikaisempaa maailmanennätystä 0,03 sekuntia voittaen ajalla 21,64. Piispasen valmentajia ovat Rauno Saunavaara ja Marko Hyytiäinen.
Vuoden veteraaniurheilija on Kyösti Poutiainen (HKV). Hän otteli kesällä
Sacramentossa 10-ottelun maailman mestaruuden M70-vuotiaiden sarjassa, ja häneltä löytyy vahvaa asiantuntemusta otteluista. Hän on myös piirin vahva yleisurheiluinnoittaja, joka valmentaa itse itseään.
Tarinat ja kaikki kuvat: http://helsy.com/files/2011/11/Vuoden-2011-urheilijat-HELSY-sivut.pdf






